Aika on lentänyt nopeasti ja kiirettä pitänyt. Piti päivitellä blogia jo viikko sitten, mutta kouluprojektit menivät edelle. Ensimmäinen kurssi loppui jo muutama viikko sitten ja loppuprese kurssityöstä meni ihan hyvin. Kurssi liittyi Arduino:on ja aiheena oli Awkward, Meidän ryhmä teki Personal Space- aiheeseen liittyvän konseptin, joka lyhykäisyydessään meni näin: paitaan on kiinnitetty sensori, joka tunnistaa liikkeen. Jos joku tulee määritetylle etäisyydelle paidasta tulee erilaisia "varoitus ääniä". Paidassa on myös kuvioita jotka päästävät ääniä, jos niihin koskee. Videota kuvatessa osa äänistä ei suostunut toimimaan enää, vaikka ennen kuvauksia kaikki toimi hyvin. Aina tulee teknisiä ongelmia... 😅 Tässä video tuotoksesta:
Pari viikkoa sitten käytiin suomityttöjen kanssa viikonloppu reissulla Galway:ssä ja Letterfrack:ssa, jossa sijaitsee Connemara kansallispuisto. Lähdettiin perjantaina koulun jälkeen illalla junalla kohti Galway:tä, joka jää länteen, toiselle puolelle Irlantia. Matka junalla vie noin 3h. Yövyttiin Galway:ssä ja lähdettiin aamulla bussilla kohti Connemaraa. Connemara on laaja kansallispuisto, missä menee paljon eri mittaisia patikointi reittejä. Saavuttiin Letterfrack:iin, joka on hyvin hyvin hyvin pieni kylä (jos sitäkään). Lähdettiin sieltä patikoimaan noin 7 km lenkki, joka alkoi visitor centeristä, kulki Diamondhill:n päälle ja sieltä kiertäen vuori alas. Puolessa välissä kiipeämistä ylös alkoi satamaan kaatamalla vettä, tuulemaan älyttömän kovaa ja välillä satoi lumen ja rännän sekoitusta. Kastuttiin siinä jo niin hyvin ettei ollut järkeä kääntyä takasin vaan kuljettiin sisulla loppuun asti kun kerran oltiin lähdetty. Kaunis paikka ja hienot näkymät vuorelta, vaikka huipulta ei nähtykään mitään paria metriä kauemmas sumun ja sadepilvien takia. Todella kaunista seutua muutenkin, paljon vuoria ja laakeaa seutua. Paikka jossa mieli lepää ja turha kiire ja stressi jää jälkeen. Yövyttiin kylässä ja sunnuntai aamulla lähdettiin Galway:n kautta takaisin Dubliniin.
 |
| Lähtöportti |
 |
| Diamondhill, jonka huipulle kiivettiin |
 |
| Kuvia bussimatkalta... |
 |
| Galway |
 |
| Löydettiin ihana teehuone, jossa oli myös myymälä |
 |
| Käytiin sushilla |
 |
| Uudet tuttavukset |
Viime maanantaina Fanny ja Api tuli lomailemaan Dubliniin. Oli ihanaa nähdä, kiitos siitä teille!! 😘 Käytiin mm. National Botanic Gardens:ssa ihastelemassa kasveja ja kukkia sekä Howthissa nauttimassa auringosta ja meri-ilmasta sekä juhlittiin Fannyn synttäreitä. Antakoon kuvien kertoa enemmän...
 |
| National Botanic Gardens |
 |
| Laduree 👌😋 |
 |
| Dakota & Frozen Margarita |
 |
| Howth |
 |
Kiitos Ihanat!! 💛
|
Eilen käytiin kuuntelemassa keikkaa Cobblestonissa, jossa oli esiintymässä lahjakas folk laulaja Sophie Coyle. Häneltä on tullut uusi albumi 'Blame Me for the Storm', jota kuultiin eilen. Itselleni kyseinen laulaja ei ollut ennestään tuttu, mutta nyt on :) Juhlittiin samalla synttäreitä.
Koulussa tehdään edelleen pitkää päivää ja muutamaa eri projektia. Sain nyt selville, että täällä työtahti on siksi tiukempi kuin muualla, koska 3 vuoden opinnot on laitettu 2 vuoteen. Siksi kurssit ovat 3 viikon mittaisia. Koulutus kestää täällä 3 vuotta, mutta jos lähtee vaihtoon toisen vuoden jälkeen niin se pidentää opintoja vuodella. Html- kurssilla ollaan opettelemassa nyt Java script asioita ( vielä ollaan jotenkin kärryillä vaikka välillä on aika hankalaa kun uusia asioita ja opeteltavaa tulee joka kerta ihan liian paljon...) Keskiviikkona koululla oli illalla luento Interaction:sta (Interaction 18 redux), jossa oli 3 puhujaa, kaikilla eri aihe/näkökulma asiaan. Luento oli mielenkiintoinen ja avarsi omaa ymmärrystä kyseisestä asiasta. Puhujat työskentelevät alalla ja ovat olleet puhujina myös muissa suuremmissa tapahtumissa. Tässä lainaus erään puhujan diasta:
Mark Boulton once said 'design is the exercise of considered compromise'.
I think we forget that. We are not trained to compromise.
We are trained that design is the right way to do things (...)
Process is there to guide and inspire you, but it shouldn´t be at the
sacrifice of what you are trying to achieve.
"Those first 2 years I don't count them as being a professional designer,
as I was still learning on the job. At design school you learn a little bit of everything,
which is amazing, but you don't go deep into one thing anything".
"When students come out of college its all back to zero again. Its all fucking zero.
Thinking you are at the top of your game cos you have a 1st is naive (...)
So having that big artillery of things that you can go back to will help you in your career (...) Use your time at design school to explore as many many many things as
you possibly can".
Viime viikolla alkoi uusi kurssi, jossa pääsin nyt vihdoin ja viimein puutyöpajalle tekemään asioita. Sitä olen kaivannut, käsillä työskentelemistä, käyttämään laser konetta, sahailemaan ja hiomaan :) Mutta kyseisellä kurssilla pääpaino ja tärkein osuus on kuitenkin videossa, josta pitäisi välittyä konsepti ja tuotteen idea. Tänään olinkin päivällä kuvaamassa video klippejä Botanic Gardenissa. Projektin deadline on perjantaina, joten katsotaan mitä saan aikaan. Eipä ole ennen tullut muokattua ja kasattua videota, joten hiukan kauhulla odotan miten mulle käy 😅
Kommentit
Lähetä kommentti