Nyt täytyy sanoa, että olisi kiva jos omistaisin askelmittarin. Päivässä tulee käveltyä aika paljon ja viikonloppuisin vielä enemmän. Koulumatka on noin 3km/suunta (piti oikein tarkistaa vielä googlemapsista) ja viime viikonloppuna käytiin vaeltelemassa Howth:ssa sekä tietysti kävelyt juna-asemalle ja takaisin noin 3km/suunta 💪 Joku voi tietysti ajatella, että miksi en käytä julkisia vaan kävelen. Täytyy sanoa, että asunto on sijainniltaan hyvällä paikalla, joka paikkaan on suunnilleen saman verran matkaa, kouluun, molemmille juna-asemille kuin keskustaankin. Päivisin tulee istuttua sen verran paljon koneen äärellä, että kävely on loistava vastapaino sille. Tällä viikollakin koulupäivät ovat olleet noin 9-10h pitkiä. Opetusta ei tietenkään ole ollut niin montaa tuntia, mutta tehtävät ja ensi viikolla palautettava projekti on vienyt hyvin aikaa (se siitä rennosta keväästä 😅). Täällä kurssit kestävät sen 3-4 viikkoa ja samaa opetusta on useampana päivänä viikossa. Joten samaa aikaan on meneillään noin 3-4 kurssia. Hyvä puoli siinä on se, että pystyy hyvin keskittymään projektiin intensiivisesti, mutta toisaalta tahti on nopea. Uuden asian opettelu, harjoittelu, testaaminen, konseptin suunnittelu, toteuttaminen ja loppupresentaatio noin lyhyessä ajassa on haastavaa. Hyvää vastapainoa monen kuukauden kestäville kursseille mitä kotipuolessa on ollut.
Viime viikonloppuna käytiin tosiaan itärannikolla sijaitsevassa Howth nimisessä pienessä kalastajakylässä, mikä on tunnettu  tuoreesta kalastaan. Monet olivat kehuneet paikan Fish & Chips:siä, joten pitihän niitä myös maistaa. Mentiin junalla, joka vei puolisen tuntia ja samalla käytin ensimmäistä kertaa Leap Card:ia, joka on julkisiin kulkuneuvoihin tarkoitettu kortti. Täytyy sanoa, ettei sen kortin käyttö ole ihan selkeää vieläkään, se on laadittu tosi monimutkaisesti. Kaiken maailman sääntöjä ja tapoja sen käyttöön liittyen... (yks syy miksi kävelen mieluummin kuin käytän julkisia). Käveltiin Cliff Walk- niminen reitti, joka on reiteistä lyhin, 6 km. Siellä oli paljon muitakin kävelijöitä, niin kuntoilijoista sunnuntai kävelijöihin kuin italialaiseen luokkaryhmään. Howth oli kyllä hieno ja kaunis paikka, suositellen! Sääkin suosi meitä hyvin kun ei satanut.

















Vastapainoksi opiskelulle täältä löytyy monia hyviä aktiviteetteja. Käytiin yksi päivä katsomassa Light House- elokuvateatterissa The Darkest Hour filmi (sota/draama). Ei mikään oma lemppari, mutta mielenkiintoisesti tehty elokuva. Dublinissa on myös noin yli 500 pubia/baaria, joten valinnan varaa riittää. Temple Bar - alueella on monia hyviä ja ne ovat myös turistien suosiossa sijaintinsa takia. Hintataso on aika sama suomen kanssa, mutta tunnelma ja fiilis ovat aivan jotain muuta. Vierailemisen arvoisia paikkoja ovat esimerkiksi The Bernard Shaw sekä Bad Bobs Temple Bar. Kohta taas viikonloppu ja sitten tulee viikko jota odotan innolla.. 💃








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit